lauantai 5. toukokuuta 2012

Ultimate Trolololol

Emme ole kuolleita ihmiset '3'
Domino tääl taas. Juu hyvä aloitus.. Olikos kaikilla mukava ja fiksusti vietetty vappu?
Oma meni aika normaalisti, kun EN ollut mukana täällä Tampereella koskenrannassa toisin kuin varmaan 95% kaikista Tampereen yli 13 vee nuorista. Ja ihan omasta tahdosta, koska kaikki juominen on vienyt aika paljon elämästä hyviä asioita, vaikka se ei ollut edes juurikaan omakohtaista. No masentavat aiheet sikseen ^^

Kikucon.. Juu olen menossa Moonin kanssa. Sillain helppo reissu kun voi yöpyä Moonertuksen luona. Tarkoitus olisi tulla Domino fursuitissa, joka on aika pahasti kesken -.-'  Ei olisi ellei koko pää olisi sitten myöhemmin tuntunut pieneltä ja kun en nähnyt mitään. Tosiaan kun päätin tehdä silmät kirkkaasta polyesterihartsista ja siitähän ei nää läpi, joten silmän aukothan piti sijoittaa muualle ja se tuotti vaikeuksia. No laitoin kuiteskin karvat päälle ja harmittelin myöhemmin. No nyt pää on taas kalju, mutta se on suurempi ja nään huomattavasti paremmin joten en aio valittaa.

No en sitä nyt hirveästi ole maininnut missään, mutta olen nyt täysin My Little Pony villityksen mukana ja pois ei ole pääsyä. Olen ollut varmaan ties 5 kuukautta tai jotain? niin tietoinen että sarja on ihan hauska ja hehkutettu enkä voinut välttyä siltä ja villitys vei mukanaan. Noh.. sillä on seurauksensa ja koska tämä on arttiblogi seurauksia voi laittaa tänne XD


Tälläsia kontaktimuovi laminoituja poneja, joita teen ihan huvikseen kaappini oveen.

Applejack
      
Pinkie Pie   <3 teh best pony in all world and Equestria










Sitten olisi nämä liima paperi veistoset. Minä olen tuhlaillu erikeepperiä ja aamulehtiä pois tekemällä tällaisia, kun nyt vielä saisi rahat kasaan pullopeitevärejä varten niin nuo saisi valmiiksi. Voisin ihan myydä noita, koska tekeminen on kivaa ellei ne tosiaan olisi hieman herkkiä ja hankalia kuljettaa. Noh.. ehkä joskus.

Ruma kuin ruma, pärstäkuva. Se rimmas :3





Sitten vähän ihanaa musaa <3








Oikein hyvää kevättä kaikille ja toivottavasti teitä näkisi Kikuconissa ^^
~Domino

torstai 16. helmikuuta 2012

Kun Super Mario hyökkäsi D:


Okei tuo ei ole syy miksei täällä ei ole päivitelty, mutta minulle kävi oikeasti näin tänään! Amislukiolaisilla oli penkkarit, ja 5 Mario pelien hahmoa kiinniitti minut ja muutaman ystäväni luokaltani nippusiteillä toisiinsa kiinni ja siitä lopulta ruotsinluokan oveen. Siinä me keikuttiin 30 minsaa karkkien peitossa :D

No siis en tiedä miksi sitä kutsuisi, mutta Deviantartiin minun ei ole kovin terveellistä laittaa mitään. Saan saman tuskallisen unen, jossa puukko lävistää oikean käteni ja repii siitä rikki. Tuo on varmaan aika ahdistava uni liittyen piirtämiseen, alkoi samantien DA:n tapahtumien jälkeen. Mutta minua ei litistetä! Eli kaiken aikaa, kun DA:ni on ollut tyhjillään niin minulla on ollut video projekti meneillään ja toivon saavani tämän hiihtoloman loppuun mennessä valmiiksi ja teen comebackin :)
Toivon että tässä voi ilman painajaisia laittaa vähän prewieviä tuosta projektista.

Toivottavasti kaikilla oli myöskin mukava ystävänpäivä tai forever alone päivä, kuinka tahansa.. Oma oli ihan mukava. Koitan tässä saada Moonertuksenkin päivittämään, ja pitään muhun yhteyttä. On se nyt kumma kun ex-vaimo ei pidä yhteyttä :O


Ja tässä vielä pikku kappale, joka ainakin soi koko ystävänpäivän koneeltani.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Naapurin jääkaapissa menee valot päälle...

... mutta täällä ei. Sähkökatkokset vaan jatkuu.

Mooonertus: Eli siis on aika historian ensimmäisen tuplapäivityksen ! :D Eli siis, viikonloppuna on luvassa Desucon Frostbite, se hieno pakkasenpurema takalistossa. HEHHE. Moonertus lähti urheasti keskelle ei mitään, siis toisinsanottuna Dominon luokse ;D (Ja Domino oikeesti asuu keskellä ei mitään, ei täällä ees oo bussipysäkkiä ! >:| Cossin tekeminen on jatkunu viimeisiin tunteihin saakka, ja sähkökatkokset ovat vain viivästyttäneet sen tekemistä. Hirvee lumimyrsky ja kynttilänvalossa piirtäminen ei oo hyvä yhdistelmä.

Domino: Ja ihan vaan minun mielestä, Mooni on asettunut taloksi... Sen todistaa tuo kiva kasa tavaraa lattialla, minun yöpuku päällään ja koneeni valtaaminen. Pakko myöntää että olen tossun alla -.-'

M: Mut eiköhän se ookki nii että tosiystävät laittaat tavaransa minne haluaa ? XD Nojoo. Domino autto keybladen viimeisissä maalauksissa, ja nyt kuunnellaan randomia musaa ja yritetää saada pakkaustakin aikaseks. Ja muuten, meikäläinen on tulossa siinä Roxas-cossissa, mistä kerroin aikasemmin ;) Ja sen ompeleminen oli big pain in the ass kun sen alottaa viikkoo aikasmmi (tulin matkalta vasta viime lauantaina). Sellasen stressinsekasen jännityksen kanssa vaa edettii. Oisko pitäny alottaa aikasemmi kenties ? :D

D: Ime lerssiä Mooni >:F Ite oot Turusta ei siinäkään ole paljoo kehumista. Mut joo enää ei pysty, lanit alkaa ;) Elikkäs Amnesia: the Dark Descent ja Skylanders. Ainii btw. jos ketään kiinnostaa ite oon launtain Gunji cossissa Togainu no Chi sarjasta.

M: Muute viel lisäks, päivitellään vaikkas kuvia, ostoksia ja piirustuksia tänne myöhemmin. Se on tältä osalta morso vaan teille kaikille ! (:

Blogimme tähdet,
~ Moonertus ja Domino

perjantai 30. joulukuuta 2011

Cola holistin kuulumiset


Hei vaan kaikki! Domino täällä tällä kertaa ^W^
Toivottavasti kaikilla oli mukava joulu. Omani turhan yksinäinen ilman Moonertusta, mutta joululahjat oliat ihania ja oikeesti niin kiitollinen sukulaisille. Sain mm. Skylanders: Spyro's Adventure pelin, jota oon kuolannu koko syksyn, paljon kasvojenpesu tuotteita (jossen paremmin tietäs luulisin sukulaisten vihjailevan, että mulla on huono iho XD *tirsk*), paljon suklaata, ihanan yöpaidan <3, rahaa, vähän muitakin kauneustuotteita JA ihka ensimmäisen kodin koneeni: sellasen missä on tehosekotin, mehulinko ja yms sekotus vehkeitä. Menin myös jouluna näyttämään että olen kokkioppilaiden ylpeys, sillä poltin perunat pohjaan. Kuinka moni on onnistunut tai oikeastaan epäonnistunut perunoiden keittämisessä?!  XD 
Sitten jutusta edettiin toiseen ja yhtäkkiä Tapaninpäivänä, meille saapui kolmas kissa. Täysin musta, suurisimmuinen ja vielä hieman arka 4v leikattu naaras. Oli aluksi nimeltään Isis, mutta muut eivät halunneet pitää nimeä. Nyt hän on ristitty Essiksi <3 Oikea kullanmuru
Kyseinen Jewel Pet peli, ja suosikki Jewel Pettini Nephrite.
Tämä päivittelykin viivästyi mukavasti 26-27.12 olleiden myrskyjen takia jolloin meillä kaatui kaksi puuta sähkälinjoille ja koko Tapanin päivän olimme ilman sähköjä ja vielä eilis iltaan asti ilman nettiä. No hätä ei ollut tämän näköinen kun oli kissa, Skylanders peli ja vielä lataamani Jewel Pet peli. 

 
Tämä ihana biisi oli minun ja Moonertuksen kesäbiisi ja juuri tämän videon kera. Tulee ihania muistoja mieleen  m( '3' )m

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille
-Domino

torstai 22. joulukuuta 2011

It's Christmastime !

Okei, ootte varmaan jo jonkin verran odottanu multa päivitystä, no nyt saatte sen ;D No ensinnäkin on hirveesti ollu kaikenlaista tekemistä, koulu ja uinti alko puskee jo niin pahasti päälle että olin jo ihan loppu. Onneks mun loma alkokin jo viikko sitten :) Olin iha hirveesti odottanu sitä koska pääsee pois tästä hirveestä stressin kierteestä. Ootte varmaankin huomannu että en oo päivittäny mitään DeviantArttiin tai tänne, no se kaikki johtu siitä ettei vaan henkisesti ja fyysisesti enää jaksanut. No muttta kaikki on joo paljon paremmin ja oon saanu jonkin verran piirrettyykki (;
Kaikista tärkein asia, Dominon synttärit! Ne tosin meni jo, hehe XD No synttäreillä oli kivaa vaikka pitikin pikasesti käydä, mutta tapaaminen on aina hauskaa (: Mulla ei tietenkää oo mitään hienoo nyt tähän antaa (kerron kohta miksi !), mutta kortti on ja upee sellanen. Mutta vielä kerran, ONNEE DOMPPA <3

Ja niistä lahjoista, hmm... sain Dominolta ihanan tuubihuivin ja toooosi kivan neuleen (: sainkohan jotain muuta ? :D

Joo elikkäs sainkin tietää tässä vähän aikaa sitten että pääsenkin matkoille ulkomaille äidin siskon ja sen miehen kanssa ! Ollaan kierrelty paljon Saksaa ja tutustuttu joulumarkkinoihin ja ostettu vaikka mitä ja rahaa vaan kuluu... Oon tehny ihanan loydoksenki, täällä Rothenburgissa on ihan sikana japanilaisia ! Käytiin kattomassa kun ne esiinty isolla porukalla ihan viereisessä hallissa. Esitys oli mahtava ! Ja täällä Saksassa on niin paljon kaikenlaisia syotäviä, mutta ehdoton lemppari on tikkuomena :3 Yksinkertasesti siinä on omena joka on tikussa ja omenan päällä on suklaata ja kauniisti valkosuklaasta tehty lehti, namnam <3 Mutta vielä on edessä laskettelumatka Ranskassa (: Pääsen alpeille vähän lumilautailemaan ja kaikkee... UPEETA <3 Nyt kun vihdoinki loyty hotelli jossa on netti niin pääsin vähä päivittelemäänkin mutta huono puoli on se että en voi näyttää sitä Dominon synttärikorttia jonka tein, enkä voi kirjottaa oota jossa on pilkut :( No kyllä te varmaan kaikki ymmärrätte ;) Ja muuten, äiti on venäläinen ja sen sisko kans tietysti, joten oon puhunu ihan liikaa venäjää. Kohta ajattelenkin venäjäks... Hahhaa oli hauskaa sivistää äidin aviomiestä vähän cosplaysta ja Kingdom Heartsista :D
Sitten kun tuun täältä takasin, on viikko aikaa Desucon Frostbiteen ! <3 Cossi on hyvässä vaiheessa, kaikki on ostettu ja helmet tehty ja peruukki muotoiltu. Kun tuun nii sitten on viikko aikaa ommella cossikin valmiiks. Uskon et ehdin (;

Näkyillään ! <333 Hyviä jouluja :3


~ Moonertus

lauantai 10. joulukuuta 2011

Det e fest nu!!! hos Domino

Okei siis on kulunut jo lähes kaksi viikkoa viime päivityksestä. Pahoitteluni ^^'
Nyt on se aika vuodesta kun minä ja pikkuveljeni päästään kunnolla kinaamaan vanhempien ja sukulaisten suosiosta. Maanantaina on pikkuveljeni syntymäpäivä (12.12) ja minun tiistaina (13.12), arvatkaa kuinka kivaa tuo on? No pikkuveljeni piti synttärit äitini työpaikalla, jossa on palloiluhalli ja uimahalli. Tämä on molemmille sellainen perinne että pidämme siellä ja kivaa suosiotahan se on saanut :D No itse en missään nimessä edes pidä bileitä, siis nykyaikana ei vain voi kun nuoriso ja kaverit saa eri kuvan bileistä kuin minä. Itse olen vaikka sosiaalisesti ulkopuolinen mielummin kuin ikinä enään menisin juomaan! No rakas Moonertushan viettää kisojaan täällä Tampereella ja toivon hänelle onnea kisoihin, jotka ovatkin suunnilleen nyt. Jos meillä ei olisi käynyt lisää vieraita vielä kotonakin niin olisin kannustamassa. Olihan Mooni toki seurassani uimahallilla ja sain häneltä mitä ihanimpia lahjoja: kaiutin/radio sellasen vekeleen ja yhden Skylandersin. Itseasiassa nuo olivat joululahjoja, koska vasten omia tahtojammekin emme näe jouluna vaikka se on meille melkein perinne jo 15 elinvuotemme takaa :O Oikea synttärilahjani onkin peruukki Desuconin Frostbiteen, mutta sen saankin vasta myöhemmin. Annoinhan minäkin Moonertukselle lahjoja, tosin hän saa itse kertoa niistä.


Tässä on ihan kunnon joulutunnelmakin, viimeinkin lunta ja kaikkea. Tätä luntahan tuleekin ihan reilusti XD No olen päässyt joulupukin yli ja olin ihan mukama valitsemassa lahjoja. Tiedän että saan kyseisen Skylanders: Spyro's Adventure pelin, jota olen kuolannut koko syksyn. Minähän valmistauduin ihan kunnolla siihen ja ostin lisää leluja peliin.
Sitäkin vielä, että kävin kampaajalle pitkästä aikaa ja sain nyt itselleni mukavamman ja sopivamman hiustyylin, joka onkin viimeinkin samanlainen kuin fursonani. Edestä pitempi kerrotettu ja takaa lyhyempi. Pidän tästä kovasti <3
Tässä tällainen mukava kokeilu suosikki väriyhdistelmälläni. Tai ei pinkki itseasiassa ole niin kiva -.-'
Tässä lyhyt video, ihan omaa tuotostani. Ostin alennuksesta tämän leffan kun löytyi, vaikka olenhan tämän aikaisemminkin nähnyt. Ja musiikki pätkä on ehdottomasti makuuni <3

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Haunter used Mean look

Tämä oli Moonertuksella vierailun ehdoton ykkönen XD
Juu tulin viimeyönä takaisin laivalta. Olenhan alaikäinen ja mitään en oikeasti juo, mutta olotila on kamala tai vaan vielä väsynyt. Namia ja tuliaisia riittää. Pysähdyinpähän antamaan Moonertukselle hänen keybladensa ja katselimme vähän videoita.


Sain matkalla ja laivalta ostaa ennakkoon itselleni synttärilahjoja ja sain kuulokkeet, kengät, ripsarin ja namia. Omat rahat kuluivat täysin muuhun, sillä törmäsin laivalla Jewelpet leluihin ja olen TÄYSIN koukussa näihin pikkuisiin. No niitähän tuli ostettua viisi ja sitten vielä ihana kahvikuppi (ei siitä mitään kahvia juoda vaan limsaa)

Etutekstin lisäksi takana lukee: "never underestimate the cupcakes". <3

Minun Jewelpetsini

Olen ollut kohtuullisen kiireinen koulun kanssa ja hermoilenkin kokoajan fyysikan kokeesta, joka on tiistaina. Kaikki tunnit ovat menntee ohitse varmaan mitä tyhmin ilme naamallani. Eikä se että fysiikan opettajamme näyttää Mr. Beanilta auta asiaa yhtään, se on vain liian koomista.

Sitten minä ja Moonertus olemme koukussa Transformiceen. Vain muutama päivä sitten sain Moonin pelaamaan kanssani ja yllätys yllätys hänkin ihan koukussa. Itse kuulin noin kuukausi sitten entisen luokkalaiseni puhuvan tästä ja kokeilin. Nykyään peli on ensimmäinen asia mitä alan tekemään saapuessani koulusta kotiin.

Keskeneräinen suunnitelmani lohikäärme hahmostani: Nephrite

~Domino